Archipelagoa viikon verran

Gastin jäädessä Taalintehtaalle meillä Pican kanssa oli reilu viikko aikaa tutustua Saaristomeren retkikohteisiin ja satamiin ennen Balttian turnetta. Pican mukana olosta huolimatta voinen käyttää termiä yksinpurjehdus, koska hänen tehtävänsä on kuitenkin pysyä ainoastaan omalla paikallaan purjeiden noston ja laskun sekä satamamanoovereiden aikana. Paikallaan pysymisen tuo vajaa kaksivuotias osaa jo kiitettävän hyvin. Välillä tuuppaa unohtumaan, mutta toki välillä muisti pätkii isännälläkin.

Dalskär

Dälskärin retkisatama valikoitui, koska oli sopivan purjehdusmatkan päässä matkalla yläviistoon. Matka sujui kevyessä sivutuulessa kohtalaisella nopeudella. Välillä joutui nousemaan luovilukemille. Sää on ollut aurinkoinen lähes koko viimeisen kuukauden ajan, minkä ainutkertaisuus tuntuu välillä unohtuvan. Sää oli nyt puolellani myös tuulen puolesta. Olin jo matkasuunnitelmaa tehdessä huomannut lahden eteläpuolen kallioiden asettuvan sopivasti tuuleen nähden. Yksin kallioon kiinnittyminen on mahdollista ainoastaan tuulen ollessa kohtisuoraan tai poispäin. Nyt tuuli poikkesi tuosta ihanteesta muutamia kymmeniä asteita sen ollessa vastainen. 

Dalsdkär jatkaa näiden vekkokalvoille piirtyvien maalauksellisten kauniiden saarten sarjaa. Retkisatamasta löytyy käymälät ja tulipaikat molemmin puolin lahtea. Retkipolku yhdistää nuo molemmat leirit. Jätehuotoa ei luonnollisesti ole, eikä tarvitse. Pussukat kulkeutuvat kivasti mukana. 

Olen opetellut käytämäön peräankkurin kanssa rantautuessa apuna vinssin kelaa. Nostan liinaan kiinnitetyn ankkurin avotilaan vierelleni. Liinan laitan roikkumaan valmiiksi kaiteen ulkopuolelle kietäen sillä takana olevan pelastusrenkaan ja siitä uudelleen käyden mutkan vierelläni vinssin kelalla päätyen liinakelalle. Pelastusrenkaan jälkeen kannattaa varata liinaa vyyhdelle veden syvyyden verran, niin liinan kitka ei estä ankkurin pohjaan laskeutumista. Sopivan etäisyyden päässä rannasta molskautan ankkurin partaan yli. Voin ruorilla ohjailla veneen kulkusuuntaa ja nopeutta käyttäen välillä vaihdetta päällä. Kuulen vinssin räikän äänestä ankkuriliinan purkautuvan sopivalla kireydellä. Hiukan ennen rantakalliota tai laituria otan ankkuriliinan käteeni ja kiinnitän sen pikaisesti knaapille. Sen jälkeen spurtti keulaan, josta otan valmiiksi kiinnitetyn kiinnitysköyden ja astun kalliolle tai laiturille. Kallioilla köyden kiinnittäminen tapahtuu kiviin, puihin, kiinnitysrenkaisiin tai mukana oleviin kalliokiiloihin. Loppu onkin säätämistä. Rantautuessa kannattaa huomioida myös seuraavan päivän sää ja tuulen suunta, ettei tule ylläreitä sään muuttuessa. Sen hän kaikki veneilijät tietävät jo entuudestaan.

Seili

Seili nimen toi JenniVartiainen tutuksi saman nimisellä hittibiisillään ja levyllään. Seilin saaren mielisairaalahistoria on noussut uudelleen ajankohtaiseksi Mirja Pyykön ja Pamela Tolan ohjaaman Mädät Omenat leffan myötä. Aiemmin on tehty Seilin naiset leffa, joka on itseltäni vielä katsomatta. Saaren historiasta löytyy tarinaa enemmän netistä googlailemalla.

Vierasvenesatamassa oli paikkoja vielä ennen puoltapäivää. Satamassa on perinteiset palvelut, kuten laiturisähkö, wc, septin tyhjennys, sekajätehuolto, suihku ja sauna sekä grilli. Bonuksena biojätteen keräys ja pesutupa astioille ja pyykille. Miesten saunalle kannattaa varata aikaa, ettei tarvitse 700 metrin matkaa tulla takaisin juosten. Naisten sauna löytyy oppaan mukaan parinsadan metrin jampsimisen jälkeen. Matkakohteena saari on erittäin mielenkiintoinen.

Jätehuollosta saarena pisteitä seiskan verran. Seuraavaksi mitataan Turun vierasvenesataman roskasivistys.

Turku

Toispuol jokke sijaitseva Turun vierasvensatama

Matkalla Seilistä Turkuun Airistolla olisi ollu mahdollisuus nostaa purjeet, mutta vastatuuleen kryssiminen matkustaja- ja rahtialusten väyläviidakossa arvelutti järvenkulkijaa liikaa. Olin perillä Turun vierasvenesatamassa ajoissa ja jouduin odottelemaan vartin verran venepaikkani poistujaa tälpuol jokkee pikapysäköintilaiturissa. Ennakkoon varaamani laiturin pylväskiinnityspaikka oli arvioitu leveämmäksi mitä se onkaan ja Puuskamuikkunen jäi jäpöstelemään pylväisiin. Lepuuttajien löysäämisen jälkeen viimeinen viisimetrinen päättyi onnellisesti keulan päästessä kiinnitysetäisyydelle laituriin.

Aurajoki vanhoine purjelaivoineen on näkemisen arvoinen kokemus. Kolmenkymmenen asteen tienoilla oleva lämpömittarilukema tipautti toimintakykyni minimiin ja sen päivän vierailut jäivät ravintolalaivaan, paikalliseen markettiin ja sataman pyykkitupaan. 

Hyvin levätyn yön jälkeen puhtia riitti ja sitä myös tarvittiin. Tälle päivälle ensimmäinen koronapiikini meni pitkäksi. Kiersin kävellen kolme Turun Terveystalon vastaanottoa, joista viimeisessä kerrottiin rokotteiden saapuvan vasta kahden viikon kuluttua. Se siitä sitten. Täytynee siirtyä Hankoon, josko tuon sairaanhoitopiirin purkkien pohjista löytyisi sen verran jäämiä. Ruiskut ja neulat minulla oli ensiaputarvikkeissa jo omasta takaa. 

Turussa oli vielä yksi kohde, joka oli pakko nähdä. Veneeni kirjastossa on ystäväni Eeron lahjoittama 1950 painettu Göran Schildin Toivematka kirja, joka kertoo Göranin ja hänen vaimonsa matkasta purjeveneellä Välimerelle. Merimuseon yhteydessä olevassa Göran ravintolassa on näytteillä tuo heidän Daphne purjeveneensä. Pituutta veneellä on 10,7 m, leveyttä 2,75 m ja syväystä 1,55 m, joten mitoiltaan aika pieni tämän päivän veneisiin.

Turku on tähän saakka ollut yksi matkani viehättävimmistä satamakaupungeista. Aurajoen ranta ja sen läheisyydessä olevat kahvilat. Tykkäsin todella.

Turun vierasvenesataman jätehuoltopalvelut saavat täyden kympin. Satamaravintola Nooan roska-aitauksesta löytyivät kaikki lajiteltavat roskalajit. Jos biojäteastia olisi ollut puhtaampi, olisin halinut sitä.

Vepsä

Vepsä on noin viiden merimailin päässä Turusta. Retkisataman palvelut ovat mainiot. Käymälöillä ja suihkulla tulisi toimeen ihan hyvin, joten ravintola, saunat ja jätehuolto ovat saaren palveluille bonusta. Astioita oli lasille, metallille, kartongille ja palavalle jätteelle. Tykkäsin saaren luontopolusta ja kallioista. 

Berghamn

Saattelin aamulla ystäväni Timon, Tanjan ja Sinin Vepsältä Ruissalon laiturille. Olisimme jatkaneet yhdessä purjehtimista toisenkin vuorokauden, mutta Naantalin laiturissa ei ollut enää varauspaikkoja. Lähtöhalin jälkeen purjeet vetoon avotuuleen. Tuuli yltyi iltapäivällä yli seitsemän metrisekunnin, joten oli reivattava molempia. Nopeutta riitti silti pitkiä osuuksia yli 7 solmun keskinopeuden jäädessä Puuskamuikkusen ennätyslukemaan kuusi solmua. 

Berghamn oli taas yksi paratiisi retkelläni. Saaren länsi- ja pohjoispuoli kuuluivat Saaristomeren kansallispuistoon. Luontopolku ja sen uskomattomat maisemat saivat kauneudellaan liikuttumaan. Oli jälleen todettava, että onhan tämäkin retki. 

Laiturin majassa on itsepalvelukauppa, josta saa tärkeimpiä elintarvikkeita. Kaupan hoitaja leipoo itse tuoreet saaristolaisleivät ja sämpylät. Lukitsemattomaan kolikkokassaan voi suorittaa maksun. Setelit laitetaan erilliseen lukittuun laatikkoon. Ei taitais onnistua Oulujärven Ärjänsaaressa.

Vänö

Berghamnin ja Vänön välisellä matkalla tuuli heikkeni niin, että moottori sai työjellä viimeisen kolmanneksen. Laiturissa oli tilaa vielä mukavasti ja sain paikan sen päähän, josta olisi myös helppo lähteä seuraavien vuorokausien luvatuilla tuulensuunnilla. Tuulen luvattiin kiihtyvän, joten peräköysi sai rinnalleen liinan. Yltyneen tuulen vuoksi olin satamassa yhden ylimääräisen vuorokauden. 

Osa laiturin poijuista taitaa olla tiensä päässä, koska seuraavana päivänä yksi poijuista köllötti laiturilla. Kettinki oli ruostunut poikki. Onneksi veneiden omistajat pääsivät pelkällä säikähdyksellä. Harventuva laiturin länsipuolen poijurivistö alkaa muistuttaa ekaluokkalaisen purukalustoa. 

Satamassa on kauppa ja juomien tarjoilua ainakin lonkero-oikeuksilla. Sataman tienoo on hiukan rähjäisen oloinen käytöstä poistettujen veneiden hautausmaana. Samoin käymälöiden kakkakankien säilytyspaikka ei minun mielestäni ole aivan käymälän portaiden edessä. Pienillä fiksaamisilla satamasta saisi edustuskelpoisen, kuten viereisessä kuvassa jättämällä venerähjät seläntaa.

 Saaren luontopolku oli todella hieno ja erittäin hyvin merkitty. Polun varrelta löytyi jopa Viikinkitalo, joka mallasi tuhat vuotta sitten Saaristomeren halki purjehtineiden viikinkien tilapäisasumuksia. Nykykielellä sitä voisi nimittää ryöstöretkien työmaakopiksi. Hups, oikasinkohan historian kiemuroita hiukan liikaa..

Rosala

Matka Rosalan vierasvenesatamaan oli jo santsikierros. Aiemmalla kerralla jouduin poistumaan nousevan tuulennopeuden vuoksi heti aamusta ja Viikinkikylään tutustuminen oli jäänyt haaveeksi. 

Vierasvenesatamasta Rosalan kylän keskustaan on matkaa pari kilometriä. Viikinkimuseo sijaitsee kylän keskustassa. Kylän lauturissa on muutama ankkuripaikka, mutta niissä yöpyminen on kielletty. Vierassatamasta saa vitosella fillarin käyttöönsä kolmeksi tunniksi. Me Pican kanssa nuukailtiin ja jampsittiin jalan. Museo oli monipuolinen ja mielenkiintoinen. Museon yhteydessä on myös ravontola. 

Viikinkitalon sisustusta

Viikinkien asuintalo eli ns. Idänkävijäntalo.

Kappeli sisältä

Kristinuskon saavuttaessa yhteisön samalla tyylillä rakennettiin myös Helga-kappeli

Seuraavana päivänä olikin yksinpurjehdus Hankoon, josta alkaa matka Hiidenmaalle.