Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2021.

Puuskamuikkusen menu

Kuva
Perusteita eettiselle ruokalistalle Puuskamuikkusen ruokalistan tärkeimmät periaatteet ovat vähähiilinen tuotantotapa, lihattomuus, maidottomuus, kotimaisuus ja mikäli mahdollista lähellä tuotettu sekä luomuviljelty. Raaka-aineen valintaan vaikuttaa myös sen pakkausmateriaali.  Juureni ovat maalla ja sieltä ovat peräisin myös parhaat lapsuusaikojeni muistot. Vanhemmillani oli 90-luvulle saakka maidontuotantotila, joten minun pitäisi olla ainakin jonkin verran tietoinen maatalouden tuotantotavoista. Tuolloin ei tiedetty niin paljon globaalista ympäristön tilasta ja oltiin ekologisina tuottajina sen ajan hengen mukaisesti. Ei kiitos, eläinperäisille tuotteille Oikeastaan nykyiseen lihattomaan ruokavalioon sain tartunnan lapsiltani. Samoin tutustuessani lähemmin ilmaston lämpenemiseen ja sen tuomiin vaikutuksiin, en voi ohittaa sitä pistämällä päätäni pensaaseen ja jatkaa eloani ilman, että miettisin omaa hiilijalanjälkeäni.  Maatalous on suurin Itämeren rehevöitymiseen vaikuttava tekijä

Itäisen Suomenlahden satamia ja saaristoa

Kuva
Kotka Kotkan matkahuollossa odotti ystäväni Eeron Kajaanista lähettämä paketti. Lähetys sisälsi ankkurivinssin ketjupyörän ja Pidä Saaristo Siistinä ry:n vuositarrat, jotka olivat tulleet kotiositteeseen matkalle lähdön jälkeen. Kävin hakemassa paketin kävellen ja paluumatkalla ehdin vielä rautatieasemalle saattelemaan Sakaria junalle.  Iltapäivällä piipahtivat työympyröistä tuttu Mari ja hänen puolisonsa antamassa vinkkejä lähialueen saarten satamista. Heillä oli niistä vuosikymmenien kokemus. Mari kertoi itäisen Suomenlahden tilan kohenneen silmämääräisesti arvioituna viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana. Tätä havaintoa tukevat myös Luken tilastot. Ympäristömyrkkyjen määrä on pudonnut esimerkiksi kaloissa tuolla aikajaksolla kolmannekseen. Nykyisin vähentyminen on taantunut ja tilalle on tullut uusia yhdisteitä.  Valitettavasti rehevöityminen jatkuu edelleen ja tehtävää riittää. Suomenlahden ja Saaristomeren sisempien rannikkoalueiden tila on yleensä välttävä ja ulkosaariston tyydy